E-kirjoja hankitaan samalla tavoin kuin painettujakin kirjoja, eli kirjakaupasta tai verkkokirjakaupasta. Yleisimmin kirjat ladataan internetissä toimivasta e-kirjakaupasta tietokoneelle ja luetaan suoraan tietokoneelta tai siirretään tietokoneelta e-kirjan lukulaitteeseen.
Tutustu sähköisiä kirjoja myyviin verkkokauppoihin >>
Joihinkin lukulaitteeseen voi hankkia kirjoja suoraan langattoman internetyhteyden tai 3G-yhteyden kautta. Tällöin haluamasi kirja voi muutamalla napin painalluksella olla lukulaitteessasi jopa sekunneissa.
Suomenkielisten e-kirjojen määrä kasvaa koko ajan
Sähköisiä kirjoja myydään lähinnä ulkomaisissa verkkokirjakaupoissa ja tarjonta on pääosin englanninkielistä. Myytävien suomenkielisten e-kirjojen määrä kuitenkin kasvaa koko ajan.
Viimeisin tulokas e-kirjamarkkinoilla on Elisa. Elisa Kirja -palvelusta on ladattavissa e-kirjojen lisäksi myös äänikirjoja. Akateeminen kirjakauppa taas oli ensimmäinen merkittävä suomalainen kirja-alan toimija, joka aloitti e-kirjojen myynnin. Akateemisen Latauskaupassa on tarjolla e-kirjoja sekä e-kirjan lukulaitteita. Myös Suomalainen kirjakauppa on avannut oman kauppansa e-kirjoille.
Tarjolla on myös runsaasti ilmaisia e-kirjoja etenkin englanninkielisinä.
Lue lisää ilmaisista e-kirjoista >>
E-kirja lahjaksi
E-kirjoja voi ostaa myös lahjaksi. Tämä tapahtuu kätevimmin hankkimalla sähköpostitse lähetettävä sähköinen lahjakortti e-kirjakaupasta. Lahjakortilla lahjansaaja voi käydä lataamassa haluamansa kirjan lahjakortin myyneestä kaupasta. Lahjalatauksen voi ostaa ainakin Akateemisen kirjakaupan latauskaupasta.